Kiinteistönvälitys Oulussa ja lähikunnissa

MINULLA ASUNTOSI EI HÄVIÄ MASSAAN

Olen toiminut kiinteistövälittäjänä Oulun alueella vuodesta 2006. Satojen onnistuneiden asuntokauppojen myötä olen saavuttanut hyvän maineen erittäin tehokkaana ja luotettavana välittäjänä, joka ei anna turhia lupauksia. Kerron heti, onko kaupalla mahdollisuuksia onnistua asiakkaan toivomalla hintapyynnöllä.

Yhdessä asiakkaan kanssa teemme suunnitelman, jossa on otettu huomioon kaikki hänen toivomuksensa ja pyyntönsä. Käymme suunnitelman vaihe vaiheelta läpi, jotta asiakkaan ei tarvitsisi miettiä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tiimiini kuuluu myös ammattitaitoinen kuvaaja. Hänen kanssaan pystymme tuomaan esille kohteen parhaimmat puolet.

Pidän säännöllisesti yhteyttä asiakkaaseen ja kerron  myyntiprosessin etenemisestä. Luonnollisesti huolehdin myös siitä, että kaupanteko etenee voimassaolevien lakien, asetusten ja määräysten mukaisesti. Kaikki toimeksiannot hoidan ammattitaitoisesti ja luottamuksellisesti, asiakkaan yksityisyyden huomioiden. Asiakkaanani voit huoletta keskittyä omaan arkeesi koko myyntiprosessin aikana.

Olen myynyt koteja aina pienistä osakehuoneistoista suurempiin arvokiinteistöihin. Ota siis yhteyttä, niin suunnittellaan yhdessä onnistunut asuntokauppa. 
 

Toimin myös Maanmittauslaitoksen määräämänä kaupanvahvistajana.

Ilmainen arvio

Miten sinä valitset oman välittäjäsi? Haluatko suuren yrityksen myyntivoimaa vai pienen yrityksen ihmisläheistä palvelua? Mikset ottaisi molempia!

Aloita täyttämällä oheinen lomake ja lähetä se minulle. Otan sinuun pikaisesti yhteyttä.